Tapiola
PartioWiki
Suomen Partiopoikajärjestön toinen Partio-opisto, Tapiola, perustettiin 31.5.1947 hankitulle Sulkavan Tuonilahdelle. Opiston vihkiäisiä vietettiin 17.7.1949. SPJ myi partio-opiston 1967 Sulkavan seurakunnalle. Tapiola on edelleen käytössä seurakunnan leirikeskuksena.
Tapiolassa on järjestetty mm. Suomen Partiopoikajärjestön Tapiola-suurleiri 1953 sekä Gilwell-kursseja, Suur-Savon Partiopoikapiirin piirileiri Perkkaleiri 1967 ja Etelä-Savon Partiolaisten piirileiri Juurakko 1999.[1]
Opiston isäntänä oli Mikko Tapio, jonka mukaan opisto lienee saanut nimensä. Sulkavan opistolta ovat peräisin Suomen Partiomuseossa säilytettävät alkuperäiset Bruno ‘Pappa’ Ollilan valmistamat vaneriset maakuntavaakunat. [1]
Opiston toiminnasta vastasi Opistotoimikunta, johon kuuluivat alueen piirien edustajat sekä paikallisia henkilöitä.
Opiston käyttö oli maksutonta SPL:n ja sen piirien partiolaisille. Partioperheet saivat vuokrata opistolta huoneita edullisesti käyttöönsä.[1]
Opiston myyntiä perusteltiin SPJ:n johtokunnan taholta sen kannattamattomuudella, isännän palkkakustannukset ja opiston ylläpito maksoivat siinä määrin etteivät tuotot riittäneet kattamaan kuluja. Lisäksi opiston sijaintia pidettiin syrjäisenä.[1]
Sisällysluettelo |
Laulut
Tapiolan hymni
- Vaaran takaa metsähuilu soi,
- Tapiolan poikaparvi tarinoi.
- Korpikuuset huminoi.
Tapiolan laulu
Reippaasti; Sävel: Röhön rantaan
- Ylös hereille nyt miehet, pojat
- suuret sekä pienet, sinäkin kuka
- lienet, sulle kutsu soi. Sulka-
- valle tiemme johtaa, veli veljen
- siellä kohtaa. Into katseessa
- hohtaa, sen tunnet oi.
- :.: Hei Sulkavalle Tapiolan tan-
- hualle nyt uljahalle laulu hel-
- kähtää. Täällä rannat raikaa kor-
- pi kauas kaikaa. Kuin ihmeen aika
- on leiri tää:.:
- Täällä ihana on olla Tapiolan
- kartanolla. Joka vartiolla ilo
- yhtenään. Täällä joka poika näyt-
- tää miten tehtävänsä täyttää
- taitojansa käyttää, hyväks leirin
- tään.
- :.: Hei Sulkavalle Tapiolan tan-
- hualle nyt uljahalle laulu hel-
- kähtää. Täällä rannat raikaa kor-
- pi kauas kaikaa. Kuin ihmeen aika
- on leiri tää:.:
- Kun on eessä eron hetki, viepi
- eri teitä retki ihan kyyneletki
- silmäkulmaan saa. Mutta muistois-
- sa on mulla sävel sama kuin sulla.
- Siis annetaan tulla vielä kerran
- haa.
- :.: Hei Sulkavalle Tapiolan tan-
- hualle nyt uljahalle laulu hel-
- kähtää. Täällä rannat raikaa kor-
- pi kauas kaikaa. Kuin ihmeen aika
- on leiri tää:.:
Linkkejä
Muistolaatta, kuvattu 2007: http://www.savonsaukot.fi/kuvat.php?m=83&id=1&g=39&job=view.

