Pohjois-Pohjanmaan Partiopiiri/Ansiomerkit
PartioWiki
| Pohjois-Pohjanmaan Partiopiirin ansiomerkki |
|---|
PRONSSINEN ANSIOMERKKI
Piirin pronssinen ansiomerkki voidaan myöntää partiolaiselle vähintään 4 – 5 vuoden säännöllisestä ja vastuuntuntoisesta johtajatason toiminnasta lippukunnassa tai piirissä. Merkin saajan tulee anomisvuonna olla vähintään 25-vuotias.
HOPEINEN ANSIOMERKKI
Piirin hopeinen ansiomerkki voidaan myöntää partiolaiselle, joka on toiminut erittäin ansiokkaasti vaativassa tehtävässä lippukunta-, piiri- ja/tai keskusjärjestötasolla ja jonka toimintaa kuvaa nousujohteisuus. Pääsääntöisesti edellytetään, että saajalla on jo piirin pronssinen ansiomerkki ja/tai Suomen Partiolaiset ry:n pronssinen ansiomitali.
KULTAINEN ANSIOMERKKI
Piirin kultainen ansiomerkki voidaan myöntää partiolaiselle, jonka toiminta lippukunnassa on ollut poikkeuksellisen ansiokasta ja joka on ollut mukana myös partiopiirin tai keskusjärjestön johtotehtävissä. Merkki voidaan myöntää partiolaiselle, jonka toiminta piirissä on ollut harvinaisen menestyksellistä ja pitkäaikaista. Pääsääntöisesti edellytetään, että saajalla on jo piirin hopeinen ansiomerkki ja/tai Suomen Partiolaiset ry:n hopeinen ansiomitali.

