Kurssi
PartioWiki
Kurssi on koulutuskokonaisuus, johon on koottu kurssin aiheen mukaisia oppisisältöjä. Kurssi voi käsitellä asiaa eri lähtötasoilta (esimerkiksi peruskurssi ja jatkokurssi), eri laajuudelta (esimerkiksi taitokoulutus ja taitokoulutuksen ohjaajakoulutus), eri näkökulmista (esimerkiksi sudenpentuosaston osastonjohtajakoulutus ja vartio-osaston osastonjohtajakoulutus) tai eri toteutustavoilla (esimerkiksi maastokurssi, leirikeskuskurssi tai verkkokurssi).
Partiokurssien olennainen sisältö keskittyy partion tietoihin, taitoihin ja arvoihin. Kursseilla perehdytetään ja syvennetään osaamista lippukunnan ja muiden partiotahojen pesteissä toimimiseen. Partiossa järjestetään mm. johtaja-, taito-, kouluttaja- ja ohjaajakoulutusta.
Kurssista kirjoitetaan todistus. Osalla kursseista on erityinen kurssitunnus, jota voi käyttää kurssin suorittanut. Partiokurssia voi joissakin tapauksissa hyödyntää myös muissa opinnoissa. Jotkin oppilaitokset myöntävät soveltuvista kursseista opintopisteitä ja eräisiin opintoihin pyrittäessä partiokoulutus luetaan eduksi. Osa partiokoulutuksesta voi myös johtaa ammattitutkintoon näyttökokeen kautta, esimerkkinä partiolaisten eräopaskurssi.
Partiokursseja järjestävät tavallisimmin partiopiirit, mutta myös muun muassa lippukunnat, alueet, aluejärjestöt, YTP-alueet ja keskusjärjestö. Kurssin käytännön toteutuksesta vastaa kurssinjohtaja, jolla on tukenaan muut kurssin kouluttajat. Kurssinjohtajan ja kouluttajien ryhmää kutsutaan usein staabiksi.
Katso myös
- Yksittäisistä kursseista lisätietoa, katso Luettelo kursseista.
- Kurssiprojektin kulusta hieman lisää, katso Kurssinjohtajan toimenpidelista
Kurssit
Johtamiskurssit
Akelakurssi | Gilwell-kurssi | Hankeohjaajakurssi | ITU-kurssi | Järjestönjohtamisen peruskurssi | Järjestönjohtamisen jatkokurssi | Kolmiapila-Gilwell-kurssi | Kolmiapila-kurssi | Laumanjohtajien peruskurssi | Laumanjohtajien jatkokurssi | Leirinjohtajakurssi | Lippukunnanjohtajakurssi | Lippukuntakurssi | Partiojohtajien peruskurssi | Sampokurssi | Sisupartiojohtajakurssi | Tervetuloa partioon -kurssi | Valtermannikurssi | Vartionjohtajien peruskurssi | Vartionjohtajien jatkokurssi
Ohjaajakurssit
Ohjaajakoulutus | Alueohjaajakurssi | Ohjelmaohjaajakurssi | Koulutusohjaajakurssi | NLK | NTC II
Taitokurssit
Ensiapukurssi | Erätaitokurssi | Erätaitoperuskurssi | Erätaitojatkokurssi | Eräopaskurssi | Etsintäkurssi | Hankeohjaajakouluttajakurssi | Jäätikkö- ja vuoristovaelluskurssi | Kiipeilykurssi | Köysityökurssi | Leikkikurssi | Lippukuntalehtikurssi | Lippukuntaleirikurssi | Lippukuntaperinnekurssi | Muonittajakurssi | Partiokouluttajakurssi | Partiomatkailukurssi | Partiotoimittajakurssi | Raksa | Rummutuskurssi | Seppokurssi | Viestikurssi
Kilpailukurssit
Järjestelytoimikuntakurssi | Kilpailunjohtajakurssi | Partiotaitokilpailujen järjestämiskurssi | PT-kisatoimitsijakurssi | Rastipäällikkökurssi | Tulospalvelukurssi | Valvojakurssi
Meripartiokurssit
Prevokkikurssi | Veneenohjaajakurssi | Förstikurssi | Saaristokipparikurssi | Kipparikurssi | Pelastautumiskurssi | Tutkakurssi

