Etelä-Pohjanmaan Partiotyttöpiiri

PartioWiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Etelä-Pohjanmaan Partiotyttöpiiri
Perustiedot
Perustettu: 9. toukokuuta 1934
Lakkautettu: 1976
Toimipaikat
Järjestö: Suomalainen Partiotyttöliitto

Sisällysluettelo

Historia

Partiotyttöjen valtakunnallinen johto asetti 30-luvulla piirien aluelle kiertäviä partio-ohjaajia. Heidän tehtävänään oli opastaa lippukuntia ja esitellä partio-toimintaa uusilla paikkakunnilla. Tällaisena Suomalaisen Partiotyttöliiton ohjaajana kiersi piirin alueella vuosina 1932-1938 Virve Ketonen, myöhemmin Vierikko. Piiritason toiminnanohjeet julkaistiin Suomalaisessa Partiotyttöliitossa 1933. Helsingin toimistosta päin etsittiin sopivaa piirinjohtajaa eri piireille. Etelä-Pohjanmaan Partiotyttöpiirin perustajaksi kysyttiin Kokkolan tyttöjen johtajaa, alueen hyvin tuntevaa Virve Ketosta, joka ottikin tehtävän suorittaakseen. Perustava kokous pidettiin Kokkolassa 9.5.1934. Koko muukin piirijohto valittiin Kokkolan ympäristön lippukunnista, niinpä toimintaa johdettiin seuraavat kaksi vuotta sieltä.

Syksyllä 1936 keskusteltiin ensimäisen kerran siitä, että hankalan laaja piiri pitäisi jakaa. Keski-Pohjanmaan Partiotyttöpiiri perustettiin marraskuussa 1960. Kokkolan ja Pietarsaaren alueen lippukunnat (kuusi) siirtyivät uuteen piiriin samoin kuin muutamia lippukuntia Pohjois-Pohjanmaan piiristä. Lippukunnat palasivat takaisin 1960-luvun lopussa omien johtajien puuttumisen takia.

[1]

Piirinjohtajat

  • Virve Ketonen 1934-1935 (Kokkola)
  • Irma Tanner 1936-1937 (Vaasa)
  • Marketta Airila 1938-
  • Virve Vierikko (Ketonen) 1945-1946 (Jalasjärvi)
  • Maija-Annikki Uotinen "Nappula" 1947-1952
  • Kerttu Pelanto "Fuma" 1953-1955
  • Maija-Annikki Uotinen "Nappula" 1956-
  • Aura Tamminen "Pikku-Musta" 1959/1960-
  • Laura Vehmanen "Timotei" 1965-1970
  • Aili Heikkilä 1971-
  • Maija Myllykoski 1974
  • Martta Muilu 1975

[1]

Leirit

  • 1938 ensimmäinen kesäleiri Kuortaneella.
  • 1946 toinen kesäleiri.
  • 1948 leirillä oli vieraana kolme johtajaa Ruotsista.

...

  • 1953 Kurikassa.
  • 1955 kevättalvella pidettiin ensimmäinen Lapinleiri Äkäslompolossa.
  • 1955 Isonkyrön Orisbergissä.
  • 1957 Pietarsaaressa.
  • 1959 Kauhajoen Nummijärvellä. Leirin johtona toimi piirin johto, "Iikka" Alaranta päävastuullisena. Leiriläisiä oli 168, pääasiassa 12-14 vuotiaita tyttöjä.
  • 1963 Hyvän Tuulen leiri 18.-25.7. Lappajärven Halkosaaressa. Leirin kokonaisvahvuus 250 (234?), joista 30 oli ruotsalaisia partiotyttöjä ja 10 Eestin ruotsalaisia.[1]
  • 1967 hiihtoleiri Lapuan Kaaranmännikössä.
  • 1967 Töysän Liesjärvellä. Leiriläisiä 300.

[1]

Piiriläisten Kunnianosoitukset

Suomen Partiotyttöjärjestön kultainen kiitollisuuden merkki

  • Tamminen Aura, "Pikku-Musta" 1955
  • Alaranta Sirkka, "Iikka" 1959

[1]

Lippukuntia

Vuoden 1959 lopussa

SPTL:n lippukuntia SSP:n lippukuntia
Alavuden Partiotytöt Kauhajoen Kytösiskot
Ilkan Tytöt, IlmajokiKipinä-Siskot, Isokyrö
Kevään Tytöt, IlmajokiLaihian Erätytöt
Kristiinan PyrytytötLakeuden Vartijat, Jalasjärvi
Lakeuden Nuotiotytöt, KauhavaSimpsiön Siskot, Lapua
Merenkurkun Tytöt, VaasaTohnisen Tytöt, Töysä
Tasangon Talvikit, SeinäjokiVaasan Siniset Partiotytöt
Toimen Sirkut,Ilmajoki
Vaasan Partiotytöt
Vaasan Ryhtitytöt
Vihurin Tytöt, Kurikka
Ähtärin Sinipiiat

Vuoden 1969 lopussa

Ilkan Tytöt, IlmajokiSimpsiön Siskot, Lapua
Kauhajoen KytösiskotTasangon Talvikit, Seinäjoki
Kouran Kipinätytöt, NurmoTohnisen Tytöt, Töysä
Kraaterin Tytöt, LappajärviVaasan Partiotytöt
Kristiinan PyrytytötVaasan Ryhtitytöt
Kuisman Tytöt, KuortaneVaasan Siniset Partiotytöt
Lakeuden Vartijat, JalasjärviValkeavuoren Urasiskot, Nurmo
Lintuvuoren Tytöt, AlajärviVihurin Tytöt, Kurikka
Merenkurkun Tytöt, VaasaYlihärmän Partiotytöt
Parran Kivitaskut, TeuvaYlistaron Suosiskot
Saarisiskot, EvijärviÄhtärin Sinipiiat

[1]

Partiotyttöpiiri
19341976

Lähteet

Henkilökohtaiset työkalut