Kuopio

PartioWikistä
Versio hetkellä 15. huhtikuuta 2010 kello 11.28 – tehnyt NPh RT 5463 (keskustelu | muokkaukset) (→‎Lisätietoa)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuopio

Kuopio on vuonna 1775 perustettu kaupunki. Kuopiossa asuu 92 649 henkilöä.

Historia

Ensimmäiset ihmiset saapuivat Kuopion seudulle noin 8 000 eaa.

Ennen kaupunkia

Mikael Agricolan vaikuttamana Kuopionniemelle perustettiin kirkko ja kirkkopitäjä, joita jotkut katsovat Kuopion saaneen alkunsa. Kirkko olisi voitu perustaa myös pohjoisemmaksi Tavinsalmen kuninkaankartanon läheisyyteen, nykyiseen Maaninkaan, jolloin Kuopiota ei olisi ehkä koskaan perustettu.

Kaupungin muodostaminen

Vuosien 1882–1886 aikana rakennetun Kuopion kaupungintalon hinnalla olisi katettu silloinen koko kaupungin budjetti yli kahdeksi vuodeksi.Kenraalikuvernööri Pietari Brahe antoi Kuopion pitäjän kirkonkylälle kaupunginoikeudet vuonna 1653, mutta jo 1670-luvulla kaupunki kuihtui tavalliseksi kirkonkyläksi. Nykyinen Kuopion kaupunki on perustettu vuonna 1775. Perustamispäivänä pidetään 17. marraskuuta 1775, jolloin kuningas Kustaa III antoi määräyksen kaupungin perustamisesta Savo-Karjalan läänin pääkaupungiksi.

Uudet liikenneyhteydet

1800-luvulla kaupungin kehitykseen vaikutti paremmat liikenneyhteydet: Varkauden Taipaleen kanavan valmistuminen 1840, Saimaan kanavan avautuminen 1856 (samana vuonna valmistui Puijon ensimmäinen torni) ja Savon radan valmistuminen 1889. Lisäksi vuonna 1858 Kuopion sai oikeuden suoraan ulkomaankauppaan. Kaupunkiin alkoi syntyä puutavarakaupan ympärille teollisuutta: sahoja, rullatehdas ja tulitikkutehdas. Myös ympäröivän maakunnan maataloustuotteet synnyttivät teollisuutta, esimerkiksi voi oli merkittävä vientituote.


Kunnallistekniikka ja palvelut kehittyvät

Kaupunki sai vesijohdon vuonna 1913 ja hallintokonttori valmistui 1915. Ensimmäinen päätös rakentamisesta oli tehty jo vuonna 1878. Valmistunut vesijohto korvasi talousveden nostamisen käsivoimin Kallavedestä, lammista ja lukuisista yksittäisistä kaivoista. Suodatusmenetelmät eivät olleet kuitenkaan riittävät (hiekkasuodatus), joten muun muassa lavantaudista päästiin eroon vasta 1939 Itkonniemelle rakennetun, kemialliseen vedenpuhdistukseen perustuvan laitoksen myötä.[35]

1920-luvulla Kuopio kasvoi ripeästi ja 20 000 asukkaan raja rikottiin. Kaupunkikuva muuttui korkeiden kivitalojen rakentamisen myötä. Haapaniemen, Itkonniemen ja Linnanpellon kaupunginosat kaavoitettiin. Autoliikenne alkoi tuolloin rajoitetusti Kuopiossa. Liikenne oli kuitenkin vielä paljon höyrylaivojen ja Savon radan varassa. Kuopiosta liikennöineitä perinteisiä sisävesihöyrylaivoja ovat muun muassa S/S Heinävesi, S/S Karjalankoski (ent. S/S Apollo), S/S Koski (nyk. M/S Koski) ja S/S Lokki.

Vuonna 1929 ensimmäiseksi kaupunginjohtajaksi valittiin Kaarlo Sallinen. Urheilupaikkoja perustettiin myös innolla Kuopioon, tuolta ajalta ovat peräisin Väinölänniemen urheilukentät, joita muiden muassa juoksija Hannes Kolehmainen käytti ahkerasti. Vuosikymmenen lopulla kurjuuden keskelle valmistuivat Kallansillat ja Niiralan koulu.

Sotien jälkeinen kasvu

Toisen maailmansodan jälkeen kaupungin väkiluku kasvoi huomattavasti, syynä muun muassa Karjalan evakkojen asuttaminen ja suuri syntyvyys. Väestön räjähdysmäinen kasvu pakotti laajentamaan kouluja. 1940-luvun lopussa alettiin myös tukea koulumatkoja ja tarjota ilmaista kouluruokaa (varattomat olivat saaneet sitä Kuopiossa jo vuodesta 1902). 1960-luvulla aloitettiin ensimmäinen varsinaisen lähiön, Puijonlaakson, rakentaminen. Sittemmin uudet alueet kasvoivat kukin vuorollaan: 1960-luvulla Puijonlaakso ja Tiihotar (osana Saarijärveä); 1970-luvulla Saarijärvi, Kelloniemi ja Levänen; 1980-luvulla Jynkkä ja Neulamäki. Kuopion pinta-ala kasvoi huomattavasti vuonna 1969, kun Kuopion maalaiskunta liitettiin kaupunkiin ja vuonna 1973 kun Riistavesi liitettiin kaupunkiin.

Viime vuosikymmenet

Suuren Petosen alueen rakentaminen alkoi 1986. Vuonna 2003 siellä asui jo 14 000 ihmistä, mikä ei tule enää merkittävästi kasvamaan. Sen sijaan Petosen ja ydinkeskustan väliselle niemialueelle on aloitettu uuden kaupunginosan rakentaminen.

Uusi kaupunginosa, Saaristokaupunki on Suomen suurin rakenteilla oleva asuinalue. Rakentaminen alkoi vuonna 2003 ja se jatkuu vuoteen 2015 saakka. Valmistuttuaan 14 000 asukkaan kaupunginosassa asuu nyt 3 800 asukasta. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 1,6 miljardia euroa, josta kaupungin osuus on 160 miljoonaa euroa.

Saaristokaupunki-hankkeessa on hyödynnetty monia uusia toimintamalleja. Siihen haettiin ideoita muun muassa osallistumalla Europan 8 -arkkitehtuurikilpailuun. Alueen rakentamista ohjaa puolestaan Taiteen kaava, joka on taiteen ja kulttuurin yleissuunnitelma, jonka pohjalta Saaristokaupunkia rakennetaan hyväksi asumisen kulttuuriympäristöksi. Taiteen kaava liittyy aikaisemmin tehtyyn päätökseen, jonka mukaan Kuopion kaupungin omissa rakennushankkeissa tulee olla taidetta 0,5–1,5 % rakennuskustannuksista.[41] Saaristokaupungissa järjestetään asuntomessut 2010. Kuopiossa oli asuntomessut myös vuonna 1980.

Rajuimman muodonmuutoksen on kokenut Kuopion ruutukeskustan alue, joka oli vielä muutama vuosikymmen sitten pääasiassa puutalokaupunkia. Muutama vanha rakennus on säilytetty, muun muassa korttelimuseo. Keskustan entisestäänkin korkea asukastiheys kasvaa etenkin sataman alueella kerrostalorakentamisen myötä.

Vaikka Kuopio kasvaa etelässä, eräät kaupungin pohjoispuolella, lähellä Kuopion lentoasemaa sijaitsevat Siilinjärven osat ovat Kuopion keskustaa lähempänä. Kyseisillä omakotitalovaltaisilla alueilla asuu erityisesti lapsiperheitä. Pendelöinti Siilinjärveltä on voimakasta – noin 3 600 käy töissä Kuopiossa. Siilinjärvi on puolestaan kuopiolaisten suosituin pendelöintikohde. Kokonaisuudessaan pendelöintimäärät olivat vuonna 2004 noin 8 600 henkilöä Kuopioon päin ja noin 5 000 henkilöä Kuopiosta muihin kuntiin päin.

Partiotoiminta

  • Tämä lista on vapaasto muokattavissa. Jos huomaat oman Kuopion kaupungin alueella sijaitsevan lippukuntasi puuttuvan listasta, kirjaa se siihen.

Kuopiolaisten lippukuntien internet-sivuja

Lisätietoa