Mustat Veljet/Mafia

PartioWikistä
Versio hetkellä 10. marraskuuta 2006 kello 23.28 – tehnyt ^ Leksa ^ (keskustelu | muokkaukset) (→‎Sonik talvileirin Leiri laulu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mafia.jpg


Mafian Historia

Mafia perustettiin vuonna 2004, jolloin se sai osallistua Tarus Finnjamboreen koko viikon pituiseen leiriin. Samana vuonna Mafia suoritti III-tason riihityksen, jolloin mukana olivat Aleksi, Kinnunen, Joonas, Natnael, Leo, Torsti ja Henrik. Viimeksi mainittu lopetti partion samana vuonna. 2005 oli Mafian aika herättää kauhua Kotkan Kaunissaaressa. Leirin aikana he pääsivät kokeilemaan mm. solmu taitojaan sitomalla Sellu Woodin puuhun. Solmut pettivät, kun Sellu kuuli että oli ruoka aika. II-tason riihitys pidettiin samana vuonna ja tällä kertaa ryhmään kuuluivat Aleksi, Kinnunen, Leo, Joonas, Natnael, Osku ja uusi tuttavuus Niilo. Mafia lähti riihitykseen viimeisten joukossa, mutta selviytyivät maaliin toisina. Vuoden 2006 talvi-leiri Sonikille osallistuivat vain Natnael, Kinnunen ja Leo. Talven kylminä öinä, heidät pistettiin ensimmäistä kertaa elämässään kipinä-vuoroon. 2006 kesällä kukaan Mafiasta ei osallistunut lapin vaellukselle (paitsi johtajat). I-tason ovat tällä hetkellä riihittäneet vain Natnael ja Aleksi.

Mafia tänään

Mafiaan kuuluu tätä nykyä seitsemän poikaa. Heistä pisimpään partiota ovat käyneet Natnael (Natu), Aleksi (Aalto),Aleksi H (Kinnunen) ja Leo (Leksa). He olivat partiossa jo kun ryhmän nimi oli vielä Kotkat. Torsti (Tode), Niilo ja Osku (Ode), liittyivät Mafiaan hiukan myöhemmin. Johtajina toimivat tätä nykyä Aaron ja Matias.

Ö-kesäleiriltä

LOLLED.JPG Kitsunen.jpg Köyden heitto.jpg Leiri huivi.jpg Matkalla.JPG


  • 1.Leo ja Natu vahdissa
  • 2.Aleksi ja Kinnunen matkalla Kaunissaareen
  • 3.Kaunissaaren rannasta
  • 4. Leirihuivi
  • 5. Natnael ja Leo matkalla Kaunissaareen

Mafian nuotiotarina

Seuraavaan osioon olemme laittaneet Mafian henkilökohtaisesti suosituimman partio aiheisen tarinan. VAROITUS! Tarina sisältää voimakkaita ja pelottavia kohtauksia, jotka voivat olla haitallisia lapsille. Tämä ei sovi ilta-saduksi! Tarina sijoittuu MV:n ja KISS:n yhteiselle kämpälle.


Mustat Munkit

  • Olipa kerran joukko partiolaisia, jotka päättivät rakentaa itselleen kämpän, jossa

voisivat tavata ja pitää leirejä. Rakennustyöt lähtivät sujumaan hyvin. Kun taloon oltiin asentamassa kaminaa talven varalle, sitä asentamassa ollut mies huomasi jotain outoa. Kamiinan alla näkyi kaksi silmää. Mies parahti ja juoksi johtajan luokse kertomaan, että kaminan alla oli portti Tuonelaan, josta Paholainen jo kurkisteli. Johtaja toimitti miehen mielisairaalaan. Seuraavana yönä toinen mies oli huomannut kymmeniä silmiä kaminan alla ja johtaja päätti tutkia asiaa. Seuraavana yönä silmiä oli tuhansia. Johtaja ei siitä välittänyt, vaan käski miestensä nostaa kamiinan sijoiltaan. Kaminan alla oli kuilu joka todella johti alaspäin, mutta loppua ei näkynyt. Kaksi rohkeaa miestä päätti laskeutua kuiluun. Köysi ei riittänyt kuin puoli matkaan, joten miesten olisi kiivettävä alas. Pitkän ja vaivalloisen kapuamisen jälkeen miehet saavuttivat pohjan lopulta. Maa oli lämmintä, eikä ulos vievää aukkoa näkynyt lainkaan. Pian miehet alkoivat kuulla valitusta. Heitä kohti ryntäsi joukko vajaa raajaisia ihmisiä jotka huusivat: ```Mustat munkit tulevet, Mustat munkit tulevat!´´. Joukko etääntyi ja nyt kaksikko huomasi itsekkin munkit. Ne olivat ainakin kaksimetrisiä olentoja, joiden hupun alta loisti vain kaksi silmää. Munkit sitoivat miehet syövyttävällä köydellä , joka porautui nahan ja luun läpi tuskallisen hitaasti. Miehet karjuivat tuskasta, mutta munkit eivät avanneet köyttä. Miehet kävelytettiin mustan lattian eteen. Heidän piti kävellä sitä kunnes olivat syöpyneet olemattomiin. Mutta kun miehet ottivat ensimmäisen askeleen lattialle, heidä jalkansa katosivat ja he kaatuivat ja katosivat. Johtaja miehineen oli kuullut huudot ja alkanut täyttää kuoppaa peloissaan. Sen koommin Mustia munkkej ja silmiä ei ole nähty. Mutta ole varuillasi. Joku voi tarkkailla sinua......


Sonik talvileirin Leiri laulu

Hei Sonik siili,

kumma ukko sininen.

herätä minut yöllä

kipinä vuoroon niin

mä iloitsen! Sonic-wildfire-20060510013103900.jpg

Hei Sonik siili,

kumma ukko sininen. Voi sua luulla

Smurfiksi mutta

``HÄHÄ!´´,

se on vain hämäystä