Ero sivun ”Kerkkä (piirileiri)/toteuma” versioiden välillä

PartioWikistä
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1: Rivi 1:
[[Kerkkä_(piirileiri)]]n (pidettiin vuonna 2002) suunnittelun eräs lähtökohta oli, että leirin tulisi olla mahdollisimman halpa.  

Leirimaksun suuruudeksi päätettiin 100€, lisäksi jonkin aikaa kuljetettiin mukana 10€ varausta lisämaksuksi.
Leirimaksun suuruudeksi päätettiin sudenpennuille 75€ ja muille 100€, lisäksi jonkin aikaa kuljetettiin mukana 10€ varausta lisämaksuksi.

Budjetteja tehtiin kolme. Ensimmäinen tehtiin suunnitteluvaiheessa kolmelle osanottajamäärälle, 2500, 3000 ja 3500. Seuraava versio tehtiin maaliskuussa 2002, kun osanottajamäärä (n. 3800, joista sudareita 30%) oli varmistunut. Kolmas versio tehtiin heinäkuussa, kun miltei kaikien hankintojen arvot olivat varmistuneet.  

Ensimmäinen versio tehtiin käyttämällä hyväksi 1994 pidetyn piirileirin [[Jeturkast_(piirileiri)]]in toteutumaa, joka korjattiin vuoden 2001 tasoon elinkustannusideksillä. Jeturkastin leirimaksu vuonna 1994 oli keskimäärin 645 markkaa (108€), joten Kerkkä tehtiin reaalisesti halvemmalla kuin se.

Alla olevassa taulukossa on vertailtu 15.7.2002 tehtyä viimeistä leiriä edeltävää talousarviota marraskuussa 2002 tiedossa olleeseen melko lopulliseen toteutumaan.

Versio 22. maaliskuuta 2006 kello 13.07

Kerkkä_(piirileiri)n (pidettiin vuonna 2002) suunnittelun eräs lähtökohta oli, että leirin tulisi olla mahdollisimman halpa. Leirimaksun suuruudeksi päätettiin sudenpennuille 75€ ja muille 100€, lisäksi jonkin aikaa kuljetettiin mukana 10€ varausta lisämaksuksi.

Budjetteja tehtiin kolme. Ensimmäinen tehtiin suunnitteluvaiheessa kolmelle osanottajamäärälle, 2500, 3000 ja 3500. Seuraava versio tehtiin maaliskuussa 2002, kun osanottajamäärä (n. 3800, joista sudareita 30%) oli varmistunut. Kolmas versio tehtiin heinäkuussa, kun miltei kaikien hankintojen arvot olivat varmistuneet.

Ensimmäinen versio tehtiin käyttämällä hyväksi 1994 pidetyn piirileirin Jeturkast_(piirileiri)in toteutumaa, joka korjattiin vuoden 2001 tasoon elinkustannusideksillä. Jeturkastin leirimaksu vuonna 1994 oli keskimäärin 645 markkaa (108€), joten Kerkkä tehtiin reaalisesti halvemmalla kuin se.

Alla olevassa taulukossa on vertailtu 15.7.2002 tehtyä viimeistä leiriä edeltävää talousarviota marraskuussa 2002 tiedossa olleeseen melko lopulliseen toteutumaan.

Arvio 15.7 Toteutuma marraskuu
Osanottomaksut 349829 347710
Avustukset 22333 40754
TUOTOT YHTEENSÄ 372162 388464
Kulut
Palvelut 95248,5 26 % 84623 22 %
Muonitus 107682 29 % 95779 25 %
Organisaatio 65459,28 18 % 60284 16 %
Ohjelma 58634,91 16 % 29888 8 %
Viestintä 11675 3 % 10493 3 %
KV 2498,5 1 % 370 0 %
0 % 0 %
KULUT YHTEENSÄ 341198,2 92 % 281437 72 %
Riskimarginaali 18608,1 5 % 0 %
Ylijäämä 12355,7 3 % 0 %
Todennäköiset tulot Leirinaikainen myynti 9690 20338
Vierailupäivä 9800
Tulos 50453,8 14 % 127365 33 %
Varaukset Leirikirja 16000
Muut 10000
Toimistopalvelumaksu 30000
LEIRIN LOPULLINEN TULOS 71365

Tuotot yhteensä sisältää leirimaksut ja avustukset. Kulut yhteensä sisältää leirin kulut. Omatoiminen ylijäämä on kulujen ja riskivarauksen jälkeen vapaana ollut osuus, tässä 5.2% Kanttinit ja vierailupäivä ovat omia kustannuspaikkoja, ts. niiden tulot ja menot käsiteltiin leiribudjetin ulkopuolella.

Riskimarginaali on n. 5% leirimaksuista. Sille ei budjetoida mitään käyttöä, sillä sen tarkoituksena on a) kattaa yllättäviä ja ennakoimattomia menoja esim aiheutettuja vahinkoja tai vaikkapa ylenpalttisten sateiden aiheuttamia lisäkustannuksia.