Uudenmaan Partiopiiri/Kokka-solki
PartioWiki
Kokka-solki on Uudenmaan Partiopiirin arvokkain huomionosoitus. Se voidaan jakaa partiojohtajana esimerkillisesti vuoden aikana palvelleelle uusmaalaiselle, uudistusmieliselle ja muutosta pelkäämättömälle sekä eri tehtävissä henkistä tai fyysistä uudisraivausta edistäneelle partiojohtajalle. Soljen saaja saa 250 € suuruisen stipendin ja partioasussa kannettavan hopeisen Kokka-soljen luovutuskirjoineen. Solki luovutetaan esimerkiksi piirin kevätkokouksessa. Stipendi tulee käyttää ensisijaisesti partiokouluttautumiseen. Solkea kannetaan Mannerheim-soljen tavoin partioasussa. Kokka solkea voi ehdottaa lippukunta tai piirin ryhmä, 15.11. mennessä. Perusteluissa tulee tavanomaisten tietojen lisäksi kertoa konkreettisin esimerkein ehdokkaan partiojohtamisesta ja sen vaikutuksista, sekä mielellään siteerata eri henkilöiden kommentteja siitä . “Hän on kiva kaveri” ja “mielestämme hän jos kuka ansaitsee tämän huomionosoituksen” eivät riitä perusteluiksi Kokka-soljen myöntämiselle. Kokka-solki voidaan myöntää tarpeen mukaan myös ei-uusmaalaiselle partiolaiselle erityisen uusmaalaisesta partioinnista tai ei-partiolaiselle erityisen partiomaisesta toiminnasta. Tällöin solkeen ei liity stipendiä.

